Syksyinen matka Etelä-Ranskaan

Ensilumen odotetaan satavan Etelä-Suomessa päivänä minä hyvänsä. Tänä aamuna maa oli jo huurteen peitossa. Siksi onkin hyvä katsoa taaksepäin syksyiseen Etelä-Ranskaan, jossa vallitsee edelleen Suomen kesäolosuhteet. Jos siis hyytävät pakkasaamut kauhistuttavat, nappaa lento Nizzaan, niitä näytti olevan marraskuulle halvalla.

Nizza on Ranskan viidenneksi suurin kaupunki, joten voisi ajatella että täältä löytyy jokaiselle jotakin. Kulttuuria, meri-ilmaa, vilkasta yöelämää. Omalta osaltani museot sun muut kulttuurit jäivät kiertämättä ja yöelämäkin kokematta. Ei haittaa, sillä olin vallan tyytyväinen promenadilla ja vanhassa kaupungissa kiertelyyn jäätelö kädessä. Olin niin lomalla.

 

Loman kohokohdaksi muodostui kuitenkin rannikon muut vierailukohteet.
Suloinen keskiaikainen Ezen kylä kukkulan huipulla tarjosi hienot näkymät rannikolle, sekä olisin voinut hukkua linnanneitohaaveisiin pitkiksi ajoiksi keskiaikaisen kylän kapeilla kaduilla.

 

 

 

 

Monacossa ihmeteltiin kiiltäviä autoja ja jättimäisiä huvipursia. Paljon muuta Monacolla ei ollutkaan budjettimatkailijalle tarjota.

 

 

 

Aivan Italian rajan tuntumassa sijaitseva ranskalainen Menton huokui eniten rivieramaista tunnelmaa. Mentonilla on Nizzan tapaan pitkä rantaviiva promenadeineen, mutta ilman Nizzan massaturismia. Italian vaikutteet näkyvät täällä Nizzaa vahvemmin, ja vanha keskusta huokuu italialaistyylistä rappioromantiikkaa.

 

 

Ehkä lomalla tankatulla aurinkoenergialla jaksan nyt vuoden pimeimmän ajan yli.

2 thoughts on “Syksyinen matka Etelä-Ranskaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s