Jökulsárlónin Jäätikkölaguuni

Ajettuamme pitkin Islannin dramaattista etelärannikkoa olimme viimein saapumassa kaukaisimpaan määränpäähämme Jökulsárlónille. Tämä oli se paikka, josta ajatus koko Islannin roadtripista oli saanut alkunsa. Tunne oli aika huikea, kun viimein käännyimme laguunin parkkipaikalle. Olimme vihdoin perillä! Maisemien tuttuus johtuu osittain elokuvabisneksestä, sillä laguunilla on kuvattu kohtauksia kahteen eri Bond-leffaan, Batman Beginsiin ja Lara Croft: Tomb Raideriin. Muistan … More Jökulsárlónin Jäätikkölaguuni

Läpi Etelärannikon Erämaan

Víkistä matka jatkui aina vaan kohti itää. Yhden päivän aikana oli tarkoitus ehtiä ajaa itäiselle jääjärvelle ja vielä takaisin Kirkjubaejarklausturiin seuraavan yön majoitusta varten. Matkalla Víkiin olimme saaneet ihailla vihertävää maaseutua lampaineen, mutta maisemat muuttuivat dramaattisesti karumpaan heti itään suunnatessa. Víkin ja seuraavan kylän, Kirkjubaejarklausturin, väliin jää kymmeniä kilometrejä rosoista ja sammaleista laavaerämaata. Eldhraun on … More Läpi Etelärannikon Erämaan

Vík ja Islannin etelärannikko

Vík on Islannin eteläisin kylä, ja suosittu pysähdyspaikka monien saarikiertäjien keskuudessa, sillä Islannin päätie nro 1 kiemurtelee kylän läpi. Kylän kokoon nähden majapaikkoja löytyy yllättävän paljon, sillä sijainti on kätevä yöpymiseen niin idästä kuin lännestäkin matkatessa. Víkin kylässä ei ole juurikaan nähtävää, mutta Víkiä ympäröi kauniit kukkulat sekä vaarallisen kaunis musta laavakivirannikko, Reynisfjara. Koska Atlantin … More Vík ja Islannin etelärannikko

Etelä-Islannin vesiputoukset

Ykköstien varrella Reykjavíkin ja eteläisen Víkin välissä sijaitsee monia Islannin tunnetuimmista vesiputouksista, ja maisemat reitin varrella on muutenkin mukavaa katseltavaa. Ensimmäisenä Reykjavíkista päin ajellessa tulee vastaan Seljalandsfoss. Tällä Amazing Racessakin nähdyllä vesiputouksella on harvinainen ominaisuus, sillä sen takana olevaan luolaan pääsee kiertämään vesiputouksen sivua myöden. Jyrkänteeltä löytyy useampia pieniä putouksia, mutta toinen erityisesti mainittava vesiputous … More Etelä-Islannin vesiputoukset

Värikäs, pieni Reykjavík

Reykjavíkissa vietimme aikaa vain yhden päivän, joka oli aivan riittävä aika pienen kaupungin tutkimiseen. Ydinkeskusta on kävellen hyvin hallittavissa, ja suurin osa liikkeistäkin majailee Laugavegur-kadun varrella. Varsinaisia ”turistinähtävyyksiä” ei ole montaa. Ensimmäisenä Reykjavíkin keskustassa silmiin pistää rakennuksien värikkyys. Vihreää tuolla, sinistä siellä. Täällä kun sää on usein ankea, eikä kasvillisuudesta tule paljoakaan vehreyttä, talojen värikkyys … More Värikäs, pieni Reykjavík

Sininen Laguuni

Islannin yksi suosituin (ja hintavin!) turistinähtävyys on Blue Lagoon, sininen laguuni. Sen kätevä sijainti lähellä Keflavikin lentokenttää tekee siitä helposti vierailtavan joko Islantiin tullessa tai sieltä lähtiessä. Blue Lagoonin takana on varmasti historian älykkäin bisnesidea. Nykyisen laguunin lähellä on geotermaalinen voimala, joka nostaa kuumaa vettä maan uumenista, kierrättää kuuman veden lämpöenergiaksi ja viilentynyt vesi lasketaan … More Sininen Laguuni

Islannin Roadtrip: Reitti ja hinta

Islannin Roadtrip sai alkunsa joitakin kuukausia sitten villistä ajatuksesta viettää muutaman päivän stopover matkalla Pohjois-Amerikkaan, jonka Icelandair viisaasti mahdollistaa ilman lisämaksuja lentohintoihin. En tiennyt Islannista juuri mitään, mutta pikaisen blogihaun ja Googlen kuvahaun jälkeen olin myyty. Miksi en aiemmin keksinyt tätä? Muistan jopa joskus vuosia sitten sanoneeni, ettei Islanti kiinnosta minua koska siellä ei ole … More Islannin Roadtrip: Reitti ja hinta