Vietnamin Hoi An on kansojen rauhanomainen kohtaamispaikka!

Maailmanympärimatkalla vietimme joulukuussa kaksi viikkoa Vietnamissa. Hanoista matka jatkui Hoi Aniin, josta olin ennen matkaa lukenut paljon houkuttelevia blogikirjoituksia. Niinpä omat odotukseni olivat erittäin korkealla Vietnamin kauneimmaksikin kaupungiksi tituleerattua Hoi Ania kohtaan. Kuten usein korkeille odotuksille käy, jouduin kuitenkin hieman pettymään. Keskellä sadekautta ei ollut paras aika vierailla rantakaupungissa, jossa tulvii herkästi. Vaikka kadut eivät … More Vietnamin Hoi An on kansojen rauhanomainen kohtaamispaikka!

Kaoottinen Hanoi on Vietnamin mielenkiintoisin kaupunki

Hanoi on haaste kaikille aisteille. Seison kadun reunassa kauniin uusgoottilaisen katedraalin edessä, joka muistuttaa kovasti Pariisin Notre Damea. Sen eteen on pystytetty amerikkalaistyylinen täysin överi joulukuusi seimiasetelmineen. Viereisen kujan katukeittiöstä leijuu tuoreiden yrttien tuoksu, ja paikalliset istuskelevat pienillä muovijakkaroilla nuudelikeittoansa hörppien. Ohiajavan liikenteen jatkuva melu on lähes kaiken allensa peittävä, kun kaksikaistaiselle tielle soljuu neljä … More Kaoottinen Hanoi on Vietnamin mielenkiintoisin kaupunki